Ajankohtaista

Tärkeä tiedote!

12.3.2020

West Coast Salsa Festival 2020 PERUTAAN

Olemme seuranneet koronaviruksen kehittymistä tarkasti ja teimme päätöksen, että West Coast Salsa Festival perutaan tältä vuodelta. Hallitus on tänään suositellut kaikkien yli 500 hengen tapahtumien perumista toukokuun loppuun asti. Vaikka Yyterin salsafestarit eivät ihan yllä tuohon määrään on tilaisuuden luonne kuitenkin sellainen, että katsoimme parhaaksi perua tapahtuman.

Festarit pidetään uudestaan ensi vuonna ja kartoitamme myöhemmin tilannetta, mikäli pystyisimme järjestämään jotain jo syksyllä.

Kaikki, jotka ovat jo tilanneet ja maksaneet lippunsa saavat rahat takaisin. Pankkitiedot voi laittaa sähköpostitse osoitteeseen porkkabadass@gmail.com.

Toivottavasti näillä toimilla saadaan yhteisvoimin koronan leviäminen hidastumaan ja päästään pian taas tanssin pariin!

Terveisin,
Jenni & muu festaritiimi

Huomio: Koronavirus

12.3.2020

Koronavirus on saavuttanut Suomen ja Satakunnan.
Seuraamme tilanteen kehittymistä ja viranomaisten ohjeita. Vielä ei ole yleisötapahtumia ohjeistettu peruutettavaksi, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin. Tiedotamme tilanteesta Facebookissa ja nettisivuilla.
Mikäli päädymme perumaan tapahtuman, palautetaan jo lipun maksaneille summa täysimääräisenä.
  

Opettajaesittely: Yasser Sarría

5.3.2020

Yasser on iloinen ja energinen tanssinopettaja, jonka tunneilta ei vauhtia puutu! Hänen tyylissään yhdistyvät afrokuubalaisten tanssien voima ja populaaritanssien vauhdikas tunnelma.

Yasser on tanssinut pienestä pitäen Kuubassa. Hän on suorittanut lukuisia kuubalaisten populaaritanssien ja kansantanssien kursseja Camagueyssa (Instituto Superior de Arte, ISA). Lisäksi Yasser on tanssinut Kuubassa lukuisissa tanssiryhmissä ja voittanut palkintoja myös kansainvälisissä kilpailussa. Yasserilla on takanaan yli 15 vuoden opettamis- ja esiintymiskokemus Suomessa ja ulkomailla ympäri Eurooppaa erilaisilla festivaaleilla.

Hän on yleisön suosima sydämellinen, energinen ja hauska esiintyjä ja opettaja.

Yasser pitää festareilla mm. parisalsa-, reggaeton- ja bachatatunteja. Lisäksi hänet nähdään bileissä dj hommissa, silloin hänet tunnetaan paremmin nimellä dj El Beny.

Katso koko tuntiaikataulu täältä.

Tanssipuoti mukana festivaaleilla

20.2.2020

Tanssipuoti on mukana West Coast Salsafestivaaleilla lauantaina 2.5. Tutustu mallistoon etukäteen www.tanssipuoti.fi. Halutessasi voit varmistaa toivomasi tuotteen saatavuuden laittamalla etukäteen sähköpostia osoitteeseen info@tanssipuoti.fi

Tanssipuoti on tanssikenkien, -vaatteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjä, jonka kivijalkamyymälät löytyvät Turusta sekä Porista. Laajasta valikoimastamme löydät sopivat varusteet kaikenlaiseen tanssiin!

Opettajaesittely: Salla-Maria Santos

17.2.2020

Viime vuonna tekniikka- ja ladies style tunneilla ihastuttanut Salla-Maria Santos on mukana tänäkin vuonna!

Jos haluat oppia vartalon käyttöä ja tekniikkaa niin Salla-Marian tunneilla pääset syventymään näihin asioihin tarkalla mutta samalla iloisella meiningillä!

Salla-Maria on opettanut kuubalaisia tansseja vuodesta 2008 lähtien. Hän on valmistunut tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta. Salla-Maria on syventänyt tanssiopistojaan myös vuoden ajan Portugalissa Escola Superior de Dança -oppilaitoksessa.

Salla-Marialla on vahva teatteri-ja nykytanssitausta joista hän ammentaa elemettejä opetukseensa. Hän on opettanut kaiken ikäisiä ja kuubalaisten tanssien lisäksi mm. showtanssia ja liike-improvisaatiota.

Salla-Marian energinen, tarkka ja maanläheinen opetustyyli saa oppilaat löytämään vartalostaan kuubalaisten tanssien olemuksen sillä hänen tunneillaan fokus on liikkeen ja tanssillisuuden löytämisessä omassa kehossa, kuvioiden opettelemisen sijaan.

Porin festareille Salla-Maria tulee opettamaan mm. salsatekniikka- sekä ladies style -tunteja.

Katso koko tuntiaikataulu täältä. 

Tilaa liput täältä!


Uutuus: festaripaketit

12.2.2020

Oletko huomannut festareiden tämän vuoden uutuuden, festaripaketit?

Festaripaketilla pääset nauttimaan täysivaltaisesta festarielämyksestä ilman huolta. Kolmen päivän paketti sisältää tanssitunnit, bileet, majoituksen, kylpylän, aamiaiset ja päivälliset koko kolmen päivän ajan! Sinun ei tarvitse muuta kuin hakea ranneke infosta, kirjautua sisään Yyterin Virkistyshotelliin ja antaa tunnelman viedä! 

Hinta kolmen päivän paketille on 320 €/hlö/2hh. Mahdollisuus majoitukseen 1hh on 35 €/vrk.

Mikäli et pääse koko viikonlopuksi voit valita myös päiväkohtaiset paketit to, pe tai la päivälle. Nämä paketit sisältävät ko päivän tunnit ja bileet, yhden yön majoituksen, aamupalan ja päivällisen, sekä tietenkin kylpylän käytön.

Paketteja on myynnissä niin kauan kuin hotellissa ja tunneilla on tilaa joten kannattaa toimia nopeasti ja varata liput nyt!

Tilaa liput täältä.


Alkeistunteja festareilla

10.2.2020

Festareilla tiedossa myös salsan ja parisalsan alkeistunteja. Nämä tunnit alkavat aivan perusteista, et tarvitse minkäänlaista tanssitaustaa osallistuaksesi!

Nyt on mitä mainioin tilaisuus kokeilla tätä mukaansatempaavaa lajia ammattitaitoisten ja iloisten opettajien johdolla!

Katso koko aikataulu täältä. 

Alkeistunneille voit osallistua kertamaksulla 15 e/h, festaripassilla tai festaripaketilla.

Tilaa liput ennakkoon täältä.

Tiempo Habanan rytmit vievät festarikansan suoraan Havannan kaduille

6.2.2020


Lauantaina festareiden iltajuhlissa lauteille nousee huikea Tiempo Habana! Tämän bändin soittamat kuubalaiset rytmit vievät kuulijat suoraan aurinkoiseen Havannaan ja saavat lanteet takuulla keinumaan.

Tiempo Habana:

Tiempo Habana on suomalais-kuubalainen yhtye, joka soittaa modernilla timba-tyylillä tanssittavaa salsaa. Ohjelmisto koostuu pääosin omista kappaleista sekä myös uudelleen sovitetuista kuubalaisten timba-yhtyeiden kappaleista kuten Manolito y su Trabuco, Pupy y los que Son Son, Adalberto Alvarez y su Son sekä Havana D´Primera.

Bändissä olevat muusikot ovat soittaneet salsaa ja sonia jo parikymmentä vuotta myös muissa kokoonpanoissa ja esiintynyt mm. April Jazz -, Savitaipale soi - ja Cinemaissi - festivaaleilla.

Muusikot:
Alexander Bravo, laulu
Daniel Baro, laulu
Pablo Contino, laulu
Andres Mena, pasuuna
Markku Renko, trumpetti
Erno Tiittanen, trumpetti
Sami Lehto, timbales/rummut
Mika Rytkönen, congat
Arto Huhtanen, piano
Juhani Lampuoti, basso

Kurkistus viime vuoteen
28.1.2020


Viime vuonna oli tällainen meno! Tänä vuonna tanssitaan Vappuna 30.4.-2.5.2020 ja tiedossa on takuulla yhtä hauskat festit!

Kolme päivää tanssitunteja ja bileitä upeissa maisemissa. Tunteja aivan aloittelijoille sekä jo pidempään tanssineille. Kaksi huikeaaa bändiä: Vili Mustalampi ja Tiempo Habana taikovat rytmeillään kuuman Kuuban tunnelman Yyteriin.

Hanki liput nyt täältä tammikuun alehinnoilla ja ole mukana länsirannikon aurinkoisimmissa kemuissa!


Opettajaesittely: Jonna & Yuniel Dieguez

22.1.2020

Yuniel on monipuolinen tanssin ammattilainen, jolla on yli 19 vuoden kokemus kuubalaisten tanssien opettamisesta. Oppinsa hän on saanut opiskelemalla kotimaassaan Kuubassa, Casa de la Culturassa ja työskentelemällä tanssijana, tanssinopettajana, dj:nä ja klubi-isäntänä Kuuban pääkaupungissa Havannassa.

Yunielin tunnit ovat selkeitä ja energisiä hauskuutta unohtamatta. Yuniel nähdään myös yhtenä festareiden dj:nä iltabileissä.

Yunielin tanssipari Jonna Dieguez on opiskellut kuubalaisia tansseja aina Kuubassa saakka ammattitaitoisten opettajien johdolla. Jonna on vannoutunut tanssinystävä ja -harrastaja, ja haluaa jakaa kaikille samaa tanssiniloa, jota hän saa tanssiessaan. Jonnan mielestä tanssi kuuluu kaikille ja hänen mottonaan on "Dance first. Think later. It's the natural order." (Samuel Beckett)

Festareilla Yuniel ja Jonna opettavat mm. salsaa ja ruedaa. Katso tarkempi tuntiaikataulu täältä

PS: Festaripassit alehintaan 125 e tammikuun loppuun! Hanki liput täältä. 

Majoitustarjous festivaalivieraille Yyterin Virkistyshotellissa!

16.1.2020

Majoitu Yyterin Virkistyshotelliin festivaalin ajaksi tarjoushinnoin ja nauti kokonaisvaltaisesta festarielämyksestä!

Virkistyshotellin huoneista aukeaa merellinen näköala Yyterin Sannoille. Huonehinnat sisältävät mm. buffet-aamiaisen, kylpylän ja kuntosalin vapaan käytön sekä aamusaunan. Hotellin edessä on iso ilmainen parkkipaikka vieraiden käyttöön.

Kahden hengen huone 100e/vrk ja yhden hengen huone 90 e/vrk.

UUTUUTENA tänä vuonna koko festivaalin kattavat paketit joihin sisältyy kaikki tanssitunnit, bileet, majoitus sekä ruokailu. Voit valita 3 päivän paketin tai vain yhden festaripäivän omien toiveidesi mukaan!

Katso tarkemmat hinnat täältä.

Majoitus varattavissa varauskoodilla SALSA suoraan hotellista joko puhelimitse 02 6285300 tai sähköpostilla myynti@virkistyshotelli.fi (ei varattavissa netin kautta).

Festaripaketit tilattavissa suoraan nettisivuilta.

Katso lisätiedot majoituksesta täältä.

Tervetuloa nauttimaan tanssintäyteisestä viikonlopusta Yyterin upeisiin maisemiin!

Opettajaesittely: Julio Miñoso

15.1.2020


Miñoso on tarkka ja lempeä opettaja jonka rauhallisen opetustyylin ansiosta jokainen saa tunneista irti mahdollisimman paljon! Hänellä on yli 20-vuoden kokemus kuubalaisista populaari-ja folkloretansseista niin tanssijana, opettajana kuin esiintyjänäkin.

Minõso valmistui vuonna 1996 taidekoulu Escuela Profesional de Arte Samuel Feijoósta ja syvensi opintojaan myöhemmin taidekorkeakoulu ISAssa (el Institución Superior de Arte).

Tanssiuransa aikana Miñoso on tähdittänyt useita esityksiä Kuubassa ja kansainvälisesti mm. Kolumbiassa, Kanadassa, Ruotsissa ja Martiniquella. Tunnustuksena tanssitaiteilijan työstään Miñoso valittiin jäseneksi UNEACiin. UNEACin jäseneksi valitaan kuubalaista kulttuuria edistäviä taiteilijoita ja kirjailijoita.

West Coast Salsafestareilla Miñoso opettaa mm. afroa ja rumbaa. Katso täältä tarkempi tuntiaikataulu.

Tällä videolla Miñoso esiintyy yhdessä Jose Mesan kanssa Tanssikoulu Baila Bailan 25-vuotis juhlanäytöksessä.

Joululahjavinkki

4.12.2019

Salsatontut hiippailevat ikkunoiden takana ja odottavat jo innokkaina Vapun festareita!

Joululahjavinkkinä festaripassi pukinkonttiin ystävälle, puolisolle tai vaikka itselle!

Passit ovat myynnissä alehintaan joulukuun loppuun asti vain 110 e. Passi sisältää kaikki festareiden tanssitunnit kolmen päivän ajan sekä iltabileet! Tästä täydellinen aineeton lahja tanssinharrastajalle tai salsasta haaveilevalle, sillä tunteja löytyy ihan vasta-alkajillekin.

Tilaa liput täältä.

Opettajaesittely: Carlos Correa

29.11.2019

Carlos on tanssilattian ilopilleri, pitkän linja salsaopettaja joka iloisuudellaan ja ammattitaidollaan saa jokaisen nauttimaan salsan ensiaskelista!

Carlos on yksi ensimmäisistä salsaopettajista Suomessa. Asuttuaan kolme vuotta Suomessa Carlos tutustui Miguel Verdeciaan, Tanssikoulu Baila Bailan perustajaan, joka tarjosi hänelle paikkaa tanssiryhmässään. Carloksen aina aurinkoinen olemus sekä selkeä opetustyyli vetävät tanssisalit täyteen oppilaita missä ikinä hän onkaan. Monet hakevat hänen tunneiltaan säännöllisesti oppia parisalsan ja ruedan kuvioihin.

2000-luvun alusta Carlos on viettänyt aikaa yhä useammin myös dj kopissa. Kun dj Don C on vauhdissa, on bileet pöydän takanakin ja levyjen lisäksi pyörii myös mies, käsissään soittimet kuten marakassi, claves ja guiro!

West Coast Salsafestivaaleilla Carlos opettaa mm. salsaa ja parisalsaa sekä nähdään myös dj-kopissa. Katso tarkempi tuntiaikataulu täältä

PS. Festaripassi joulukuun loppuun vain 110 €. Sisältää kaikki kolmen päivän tanssitunnit ja bileet! Tilaa liput täältä

Carlos Correa
Carlos Correa

Festareiden lipunmyynti on auki

1.11.2019

Myynnissä on festaripasseja jotka kattavat tanssitunnit ja bileet, joko koko kolme päivää festarihumua 110 e (joulukuun loppuun asti) tai valitsemasi yhden päivän. 

Lisäksi uutuutena on myynnissä festivaalipaketteja jotka kattavat tanssituntien ja bileiden lisäksi myös majoituksen sekä ruokailun vain 320 e koko kolme päivää/hlö!

Ennakkoon on myös myynnissä yksittäisiä bilelippuja. Yksittäistuntiliput tulevat myyntiin myöhemmin mikäli tilaa tunneille jää.

Katso hinnasto ja tilaa liput täältä

Festareiden tuntiaikataulu julkaistu!

15.10.2019

Festareiden tuntiaikataulu on julkaistu!

Aikataulusta löytyy tunteja niin aloittelijoille kuin jo pidempäänkin harrastaneille. Salsaa pääsee tanssimaan niin soolona kuin pareittainkin, tiedossa on myös monipuolisesti erilaisia soolotunteja: reggaeton, tekniikka, men's style ja ladies style -tunteja sekä vartalon käyttöön keskittyviä tunteja. Salsan lisäksi ohjelmassa on myös mm. rumbaa, afroa ja bachataa. 

Katso koko viikonlopun tuntitarjonta täältä.  

Lipunmyynti alkaa 1.11.

10.10.2019

Festareiden lipunnmyynti alkaa perjantaina 1. marraskuuta! Täältä voi käydä jo katsomassa etukäteen millainen lippu sopii parhaiten omiin tarpeisiin. Uutuutena on nyt myös koko festivaalin kattava festivaalipaketti joka sisältää tuntien ja bileiden lisäksi myös majoituksen ja ruokailun!

Nyt kannattaa ottaa ilo irti kolmen päivän salsahuumasta ja nauttia täysin Yyterin upeista puitteista, tanssin ilosta ja mahdollisuudesta loikoilla tuntien jälkeen kylpylässä!


Vuoden 2020 festarin opettajat ja esiintyjät

20.9.2019

Vuonna 2020 Porin salsafestarit saavat jatkoa! Tiedossa on kolme päivää tanssitunteja ja kolme iltaa juhlia! Lipunmyynti alkaa marraskuussa ja lisätietoja tulee nettisisvuille syksyn aikana. 

Vahvistetut opettajat:

Carlos Correa
Julio Miñoso
Salla-Maria Santos
Satu Annika & Roynet Perez
Yasser Sarría Terry
Yuniel & Jonna Dieguez

Vahvistetut esiintyjät:
Tiempo Habana
Vili Mustalampi