Opettajat
Roynet Perez & Satu Annika
Roynet on valloittava persoona, jonka ainutlaatuinen tyyli ja hurmaava karisma johdattelee oppilaat yhä syvemmälle salsan saloihin. Hänen ammatillinen osaaminen ja taiteellinen ilmaisu ovat omaa luokkaansa.
Roynet syntyi Havanassa jossa claven rytmit ympäröivät häntä päivittäin, siellä hän löysi intohimonsa tanssiin. Tanssijan uransa hän aloitti vuonna 2003 ja on siitä lähtien voittanut myös monia parisalsakilpailuja niin Kuubassa kuin maailmallakin. Vuonna 2010 hän voitti mm. Salsan Euroopan mestaruuden. Suomessa Roynet on asunut vuodesta 2008.
Opettajana hän haluaa tehdä tunnetuksi kuubalaista tanssitaidetta maailman joka kolkassa ja antaa parasta osaamistaan oppilaille!
Satu on lämmin ja lempeä opettaja, jonka tunneilta välittyy rakkaus ja intohimo tanssia kohtaa. Hän on tanssinut lapsesta asti aloittaen hip-hopista, myöhemmin salsa vei hänen sydämensä kokonaan. Satun tyylin taustalla on vahva tekniikka ja metodiikka, jonka päälle hän rakentaa oman elegantin ja persoonallisen tanssityylinsä.
Festareilla tämä valloittava pari opettaa mm. parisalsaa, rumbaa ja kizombaa.
Salla-Maria Santos
Salla-Maria on opettanut kuubalaisia tansseja vuodesta 2008 lähtien. Hän on valmistunut tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta. Salla-Maria on syventänyt tanssiopistojaan myös vuoden ajan Portugalissa Escola Superior de Dança -oppilaitoksessa.
Salla-Marialla on vahva teatteri-ja nykytanssitausta joista hän ammentaa elemettejä opetukseensa. Hän on opettanut kaiken ikäisiä ja kuubalaisten tanssien lisäksi mm. showtanssia ja liike-improvisaatiota.
Salla-Marian energinen, tarkka ja maanläheinen opetustyyli saa oppilaat löytämään vartalostaan kuubalaisten tanssien olemuksen sillä hänen tunneillaan fokus on liikkeen ja tanssillisuuden löytämisessä omassa kehossa, kuvioiden opettelemisen sijaan.
Porin festareille Salla-Maria tulee opettamaan ainakin salsa bodymovement, reggaeton fuusio ja ladies style -tunteja.
Carlos Correa
Carlos on tanssilattian ilopilleri, pitkän linja salsaopettaja joka iloisuudellaan ja ammattitaidollaan saa jokaisen nauttimaan salsan ensiaskelista!
Carlos on yksi ensimmäisistä salsaopettajista Suomessa. Asuttuaan kolme vuotta Suomessa Carlos tutustui Miguel Verdeciaan, Tanssikoulu Baila Bailan perustajaan, joka tarjosi hänelle paikkaa tanssiryhmässään. Carloksen aina aurinkoinen olemus sekä selkeä opetustyyli vetävät tanssisalit täyteen oppilaita missä ikinä hän onkaan. Monet hakevat hänen tunneiltaan säännöllisesti oppia parisalsan ja ruedan kuvioihin.
2000-luvun alusta Carlos on viettänyt aikaa yhä useammin myös dj kopissa. Kun dj Don C on vauhdissa, on bileet pöydän takanakin ja levyjen lisäksi pyörii myös mies, käsissään soittimet kuten marakassi, claves ja guiro!
West Coast Salsafestivaaleilla Carlos opettaa salsaa ja parisalsaa sekä nähdään myös dj-kopissa.
Yasser Sarría Terry
Yasser on iloinen ja energinen tanssinopettaja, jonka tunneilta ei vauhtia puutu! Hänen tyylissään yhdistyvät afrokuubalaisten tanssien voima ja populaaritanssien vauhdikas tunnelma. Hän on asunut ja opettanut Helsingissä jo 15-vuotta.
Yasser valmistui tanssinopettajaksi ja ammattitanssijaksi v. 1993 (Escuela Profesional de Arte, EPA) ja on lisäksi suorittanut folklorististen ja populaaritanssien diplomit v. 1997 (Instituto Superior de Arte, ISA). Yasser on tanssinut Kuubassa lukuisissa showryhmissä ja voittanut palkintoja myös kansainvälisissä kilpailussa sekä opettanut että esiintynyt ympäri Eurooppaa eri festivaaleilla. Hän on yleisön suosima energinen ja hauska esiintyjä ja opettaja.
Yasser pitää festareilla mm. parisalsa-, reggaeton- ja bachatatunteja. Lisäksi hänet nähdään bileissä dj hommissa, silloin hänet tunnetaan paremmin nimellä dj El Beny.
Porkka Badass Productions pidättää oikeuden muutoksiin.